Mustan Kuun Lapset - Suruntuoja [2002]

Levypiknick II

Levypiknickin toisena kohteena on valitsemani Mustan Kuun Lapsien ensimmäinen kokopitkä levy Suruntuoja, joka nauhoitettiin melkein kymmenen vuotta sitten Popstudiolla vuonna 2001 ja julkaistiin seuraavana vuonna myöskin suomalaisen Northern Sound Recordsin toimesta. Itse MuKuLat on perustettu jo vuonna 1993 ja jonkinlaiseksi meriitiksi voitaneen laskea sekin, että ensimmäisen demon ...Kunnes loppuu yö:n kappaleita soitettiin jopa Ylellä asti. Bändi kuopattiin vuoden 2007 lopulla, mutta ajankohtaiseksi sen tekee sellainen seikka, että Mustan Kuun Lapset heittivät harvinaislaatuisen haudantakaisen keikan Turun TVO:n hautajaisissa. Pandaluolaan!

MuKuLoiden musiikille ovat ominaista niin black- kuin death metallinkin kanssa flirttailu, mutta helpoimmin yhtye sujahtaa dark metal kategoriaan. Tämä siksi, että bändi on kulkenut jo melko kauaksi varsinaisesta black metallista, jota se ehkä vielä Prologi lyhytsoiton aikoihin saattoi edustaa. Musiikillisesti Suruntuoja on kuitenkin melkolailla painottunut nimen omaan black metallista ammentaviin vaikutteisiin niin kitaroinnin kuin vokaalienkin osalta. Suruntuoja on myöskin esteettisesti hyvin black metalmainen. Erottava tekijä onkin lähinnä sanoituksellinen osasto, joka kuitenkin pyörii alakuloisuuden ja kuoleman kauneuden ympärillä, mutta  ilman kyseiseen genreen leimaavaa saatanallisuutta. Mainittavahan on tietenkin, jos ei nyt aivan niin kuitenkin melkein poikkeuksellisen tyylitajuisesta runouden ilmentymistä, jotka ovat kaikki tulvineet Pete Lehtisen kaihoisesta mielestä. Sanat, joita mies tuottaa ovat sen verran kauniita ja koskettavia, ettei auta muu kuin riisua se lakki päästä ja istua hetkeksi alas.

"Vielä heräätkö päivään vai jo tunnetko maan

joka tuoksusi täältä pois vie kokonaan

älä pelkoas' näytä, suru kylmäksi kitke

jos olin sulle jotain hetki vuokseni itke"

Levy alkaa mainiosti Ajattoman myötä ja kappale nouseekin samanrien albumin kärkikastiin. Meno laskee hieman toisena kuultavan Seremonian aikana, mutta laatu kuitenkin on ja pysyy. Suruntuoja itsessään on myöskin levyn parasta antia kaikessa hempeilyssään, levyhän alkoi kahdella rutistuksella, joten olikin jo oiva aika seestyä. Neljäs kappale Ennen unta katkaisee voittokulun eikä tunnu lähtevän sitten millään, melkolailla tylsän persoonaton kipale jota ei koskaan muista jälkikäteen. Loput levystä toimiikin taasen paremmin; Köysi on kuuluva myöskin parhaimmistoon ja Sodoman ilmestys onkin sitten oma lukunsa aivan erikseen; biisi on eräänlainen tietoinen tyylirikko, joka härskiydellään, mustalla huumorillaan ja rokimmalla otteellaan on kuin joltain aivan muulta levyltä, mutta toimii ehkä juuri siksi. MuKuLat jatkoi "tyylirikko-kappaleiden" perinnettä myös seuraavilla levyillään. Toisten laskettua seppeleet palauttaa kuulijan takaisin hitaamman puoleisen tunnelmoinnin pariin, mutta levyn päättävä Taivaan takana jatkaa taas kerran hieman tyylistä poiketen aavistuksen suoraviivaisemmalla linjalla, mutta kaikessa täysin onnistuen.

Dies Irae julkaisi MKL:n kaksi ensimmäistä levyä kahden CD:n pakettin vuonna 2005. Alkuperäisten saatavuudesta en tiedä, mutta ainakin yhtyeen järjestyksessään toinen levy, Kauniinhauta oli rajoitettu vain 1000 kappaleeseen.

Mustan Kuun Lapsien pistettyä pillit pussiin saivat yhtyeen jäsenet toteuttaa uusia suunnitelmia uusien projektien parissa, joista yksi on erittäin suositeltava Talvenranta, joka jatkaa siitä mihin MuKuLat viimeisen albumin yhteydessä syntyneen akustisen Morfiinisiivet -kappaleen kanssa jäi. Orkesterin muodostavat Pete Lehtinen, goottirock-yhtye Varjon Antti Lautala, MKL:n entinen sessioviulista Jukka Malinen sekä Heikki Piipari.

Toinen MKL:stä alkunsa saanut projekti kantaa Septemberwolf nimeä ja soittaa enemmän death metalliin kallellaan olevaa musiikkia.

9-/10

1. Ajaton 05:14
2. Seremonia 05:14
3. Suruntuoja 07:28
4. Ennen unta 06:40
5. Köysi 04:31
6. Sodoman ilmestys 03:04
7. Toisten laskettua seppeleet 07:50
8. Taivaan takana 03:16

43:17

Pete Lehtinen: vocals, guitars, synth
Pete Tamminen: guitars, vocals
Mikko Hautala: drums
Kari Kinnunen: bass

Northern Sound Records [2002]

Myspace

Tarot - Follow Me into Madness [1988]

Levypiknick I

Levypiknick on yhteistyöprojekti Piparnakkelin Pandaluolan kanssa, jossa tarkoituksena on kirjoittaa levyistä, joita toinen osapuoli on haastanut kuuntelemaan. Tarkoituksena on, että jokainen levy tullaan arvioimaan sekä Pandaluolassa että täällä ja haasteet tehdään vuorotellen. Ensimmäisenä levyhaasteena saa kunnian olla Tarotin kakkosalbumi Follow Me into Madness, jonka valitsi itse edellämainitun luolan pääpiru. Yhtyehän on sikälikin ajankohtainen, että uusi levy Gravity of Light on juuri pullautettu uunista ja esiintyihän se Marcokin eräässä kohutussa ohjelmaformaatissa...

Tarothan itsessään on perustettu jo kahdeksankymmentäluvun alkupuolella ja operoi aluksi Purgatory nimekkeen alla. Nimi vaihdettiin levy-yhtiön vaatimuksesta bändin solmittua levytyssopimuksen Flamingo Recordsilta kanssa. Varsin maukkaan debyytin, vuoden 1986 Spell of Ironin jälkeen ei yhtyeen auttanut muu kuin tehdä kaikki paremmin ja niinhän se tekikin, muuten orkesterista tuskin puhuttaisiin yhtenä varhaisimmista suomiheavyn kummisedistä. Follow Me into Madness on edeltäjään hieman monipuolisempi, jykevämpi ja harkitumpi kokonaisuus, mikä tekee siitä ehkä myös aavistuksen paremman. Nämä Tarotin kaksi ensimmäistä kokopitkäähän ovatkin sitten bändin parhaimmat ja taatusti ansaitsevat klassikkoaseman kumpainenkin.

Levy pyörähtää käyntiin napakalla Descendants of Powerilla, joka rivakammalla temmollaan asettaa loistavan lähtökohdan tälle klassikolle. Kakkoskappaleena kuultava Rose on the Grave - joka julkaistiin myös singlenä - osoittaa kuinka mahtavasti Tarotilta käy myös hieman hard rockimpi ilmaisu varsinaiseen stadionluokan malliin. Myöskin seuraava Lady Deceiver ansaitsee paikan yhtyeen hittitaivaassa. Nimikkobiisi esittelee aavistuksen eeppisempää linjaa pitäen edelleen kiinni mainioiden kappaleiden putkesta Notkahdus tulee kuitenkin vastaan levyn puolen välin Blood Runs Coldin aikana, joka ei aivan kykene lunastamaan paikkaansa levyllä. Kappaleen loppuun on kuitenkin lisätty varsin veikeä lopetus Happy End, joka länkkäritunnelmineen tuo sopivaa huumoria tällekin albumille. Loppu levy ei aivan pärjää alun loistavalle biisinelikolle, mutta hyviä kappaleita toki kuullaankin I Spit Venomia lukuunottamatta, joka auttamatta putoaa samaan kategoriaan Blood Runs Coldin kanssa.

"Mass media tells us of the new age of darkness
Ignorance and fear spreading from the hands that rule
You may think you're getting something
but you're always getting less
So join our forces stop being a fool"

 Levyn muhkea äänimaisema on taattua kasaria ja oli aikoinaan askel isompaan suuntaan debyyttiin verrattuna. Saken soolot on tietenkin myös mainittava, sen verran hyvä tyylitaju mieheltä löytyy; välillä saadaan kuulla upeta tilutuksia kun välistä taas fiilistellään herkemmän soitannan kera.

Bluelight Records julkaisi vuonna 2006 Tarotin uudelleenjulkaisusarjan, osa levyistä remasteroitiin myös. Kysyntää vanhoille levyille olikin sillä niitä ei aimmin oltu julkaistu varsinaisina CD-versioina Suomessa. Vuonna 1994 julkaistiin tosin FMiM uusintaversio samaisen yhtiön toimesta ilmeisetikin ulkomaille suunnattuna ja eri kansikuvalla. Japanin julkaisuakin löytyy erikseen. Jokaisella levyllä oli myös joitain bonusraitoja, joista tässä tapauksessa ei ole juurikaan sanottavaa; vaihtoehtoversiot, livet ja demopätkät kun eivät mitään lisäarvoa julkaisulle erityisesti tuo. Alkuperäisestä kansikuvasta täytyykin sitten mainita ihan erikseen, sillä näin seisauttavan kämäisen kannen nähdessään ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Paikkansa se on kuitenkin ansainnut suomiheavyn historian lehdillä ja on oiva osoitus siitä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Loppuyhteenvetona voidaankin siis todeta, että Tarotin toinen albumi ansaitsee ehdottomasti klassikkolevyn aseman muutamasta notkahduksesta huolimatta. Varsinkin nuoremman väen tulisi tutustua yhtyeeseen, koska se suorastaan kuuluu yleissivistykseen, mitä suomalaiseen heavy metalliin tulee. True heavy metal, stay heavy!

8+/10

1. Descendants of Power – 03:50
2. Rose on the Grave – 04:31
3. Lady Deceiver – 03:38
4. Follow Me Into Madness – 05:40
5. Blood Runs Cold / Happy End – 03:52
6. No Return – 04:30
7. I Don't Care Anymore – 03:48
8. Breathing Fire – 03:12
9. I Spit Venom – 03:14
10. Shadow in My Heart – 05:34
      bonukset
11. I Don't Care Anymore (1995 version)
12. Shadow In My Heart (live)
13. Descendants Of Power (live)
14. In My Blood (demo)
15. Born Into The Flame (demo)

41:49

Marco Hietala: vocals, bass
Zachary Hietala: guitars
Mako H.: guitars
Pecu Cinnari: drums

Flamingo Records [1988]

Re-issued by Bluelight Records and in Japan by Zero Corporation in 1994 with different cover art

Wings of Darkness
Myspace
Tarot työnsä ääressä
I Don't Care Anymore

Rauta-aika [1982]

Rauta-aika on vuonna 1982 valmistunut draamasarja neljässä osassa. Rauta-aika mukailee Kalevalan tapahtumia seuraten tarkemmin Väinämöisen (Väinö), Ilmarisen (Ilmari) sekä Lemminkäisen (Lemminki) edesottamuksia. Käsikirjoituksen laati Paavo Haavikko ja kuvan ohjasi Kalle Holmberg. Musiikit aikanaan valtavaan projektiin loi Aulis Sallinen. Pääosissa nähdään mm. Vesa-Matti Loiri, joka esittää Ilmarista.

Tyylillisesti Rauta-aika on juuri sellaista ajalleen ominaista suomifilmiä kuin voi olettaakin. Raina on aika harvasanainen, mikä antaa sille hieman taiteellista vivahdetta. Samaa ei voi sanoa riettaudesta, jota tungettu melkein jokaiseen neljään osaan kuin väkisin. Nämä irstaat kohdat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää, rikkovat muuten niin hyvän kokonaisuuden ja ovat auttamattomasti aivan väärässä paikassa. Musiikilla on teoksessa melko merkittävä osa, josta suoriudutaankin varsin mainioisti.

Kuvaus on onnistunut mallikaasti; kamerat eivät heilu päättömästi minnekkään, kuva on vakaa ja siirtymät riittävän hitaita. Kaiken kaikkiaan Rauta-aika on ihan mallikelpoinen kuva vaihtoehtoisen Kalevalan tulkintansa kanssa.

7½/10

Rauta-aika YLEn elävässä arkistossa
Rauta-aika raportti
TV2: Rauta-aika

Kaaoksen ruhtinaat - Mustan metallin messu [2008]

Tuonelan porttien tarkastelussa on alun perin vuonna 1998 Lords of Chaos - The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground nimellä ilmestynyt opus, joka siis kertoo black metallin historiasta. Kirjasta tehtiin uusi paranneltu versio vuonna 2003 ja tämä suomenkielinen laitos on julkaistu vuonna 2008.

Lienee sanomattakin selvää, että kirja pyörii lähinnä Varg Vikernesin ja Eyronymouksen ympärillä; kirkonpolttoja sekä murhia käsitellään varsin laajasti. Varg on itse sanonut tuomitsevansa koko projektin ja kyllähän kirjasta paljon asiavirheitä löytyykin. Lisäksi kirjoittajalla on varsin puolueellinen ja vähättelevä näkökanta koko black metallin suhteen. Paljon turhaa ja varsin kaukaa haettua tietoakin löytyy; ketä kiinnostaa natsien ajatukset ufoista tai amerikkalaiset mielenvikaisuudesta kärsivät koulusurmaajat? Kyseiset aiheet kun eivät itse asiassa edes liity mitenkään black metalliin, amerikkalaisista rikollisista jauhetaan kaiken lisäksi aivan liikaa. Amerikassa ei kirjan kirjoittajan aikaan ollut juurikaan mainittavaa black metal skeneä ja yhtyeet jotka tyylisuuntaa edustivat, joivat mieluummin kaljaa ja käyttivät huumeita kuin olisivat olleet asialleen omistautuneita.

Mayhemin ja Burzumin lisäksi myös saksalainen Absurd on saanut varsin runsaasti palstatilaa, edustaen kansallissosialistista black metallin tyylisuuntaa, josta nykyään tullut melko isokin asia entisissä itäblokin maissa sekä Venäjällä. Nationalismia, kulttuuria ja pakanuutta käsittelevät kirjan osat ovat mielenkiintoista luettavaa, mutta sitäkin aivan liikaa.

Teoksen ansioksi on kuitenkin laskettava kappaleet, jotka käsittelevät Ruotsin, Suomen, Puolan, Venäjän, Ranskan ja Englannin skeneä, joita olisi tosin voinut käsitellä syväluotaavammallakin kädellä. Venäjän skenekin on nykyään jo paljon suurempi kuin tuolloin.

Nide oli mielenkiintoinen, siitä ei ole epäilystäkään, mutta lukemaansa  tulee suhtautua suurella varauksella, ottaen huomioon kirjoittajan ennakkoasenteen, arveluttavasti valitut haastateltavat ja virheelliset tiedot. Arvosanaa teokselle on vaikea antaa sen ollessa vaikkakin sinällään ihan nautittavaa luettavaa, niin se on kuitenkin sisällöltään varsin arveluttavaa, mitä tulee sen todenperäisyyteen.

Johnny Kniga [2008]
511 sivua

Vordr - I [2004]

Lappeenranta on tunnettu vahvasta black metal skenestään ja sieltä tulee myös tämä kolmen kopla, Vordr, jonka debyyttialbumia tarkastellaan nyt hieman lähemmin. Vordrin black metal on sukua Ildjarnin tyyliselle punkahtavalle ja primitiiviselle ilmaisulle jossa on annettu reilusti sijaa luonnon ylistämiselle ja misantropialle. Niin raakaa äänimaisemaa ei kuitenkaan Vordrin takaa löydy kuin mitä Ildjanin levyillä on perinteisesti ollut. Kappaleet etenevät raivolla eteenpäin saaden aikaan humppakompin siivittämän hurmostilan. Välistä riffit nojaavat aavistuksen death metalmaisiin sävyihin.

Levy aukeaa kuorolaulu-introlla, joka on todennäköisesti jokin kansanlaulu. Epätavallinen intro on erittäin tervetullut aloitus ja eittämättä tuo heti ripauksen omintakeisuutta jo alkumetreillä. Albumi on koko kestonsa ajan tasapainossa nopeiden ja hitaiden kappaleiden suhteen varmistaen näin oivallisen tasaisen kokonaisuuden. Erityisiä suosikkikappaleita on melkolailla mahdotonta nostaa esiin näin eheästä kokonaisuudesta, mutta ehkäpä sellaiset raidat kuten napakka Fury, riivattu Under the Roots sekä astetta melankolisempi Veil of Sorrow ansaitsisivat erikoismaininnan. Vokaalit ovat riehakasta korkeata huutoa, mikä sopiikin kuvaan vallan mainioisti. Levy loppuu samaan mieskuoroon mistä se alkoikin, ympyrä on siis sulkeutunut. Lienee myös viisainta tässä vaiheessa todeta, että soundimaailma tukee kappaleita likipitäen täydellisesti; alkukantaisesti riipivät kitarat, aavistuksen särkevä laulu sekä orgaaniset rummut ovat kaukana tuotetusta äänimaisemasta, vaikka biiseistä saakin hyvin selvää.

"Twigs crackle and rustle
Pine combs fall
Impossible to avoid
Human-free, fresh air"

Vordrin primitiivisen energian täyteinen musiikki ilmentää täydellisesti villiä luontoa; se on armotonta eikä se anna anteeksi. Se on alkukantaista mustaa voimaa, joka nousee kylmämä hengityksenä vuorten onkaloista ja kivien koloista. Se on äänetöntä vihan energiaa, joka vaeltaa humuksen tuoksuisissa loputtomissa erämaissa. Se on havuja ja sammalta. Kokonaisuudessaan tämä debyytti on loistava osoitus siitä, kuinka vielä 2000-luvullakin ilmenee sarjassaan erittäin hyviä black metal levytyksiä.

9/10

Levystä on myös saatavilla Debemur Mortin julkaisema vinyyliversio, jossa on erilainen kansikuva.



Gand: vocals, strings
Elemental: strings
Vitterholm: drums

1. Intro 0:58
2. Rhythm of the Storms 0:58
3. Fury 2:04
4. Harvesting the Crop of the Ancient 2:10
5. Under the Roots 2:01
6. Winter Desolation 4:19
7. Fertile Human Waste 3:55
8. At Night... 2:33
9. Veil of Sorrow 5:21
10. The Seed of Thundering Wrath 2:13
11. The Usurper 2:21
12. Thy Purifying Rain 3:31
13. Adept of the Woods 2:04
14. To Gaze at the Infinity of Terror 2:15
15. Temn Laida 5:00
16. Outro 3:18

45:00

Nykta [2004]

Huuhkajavuorella [2008]

Heikki Willamon ja Leo Vuorisen yhteistyön tuloksena syntynyt Huuhkajavuorella on mainio luontokirja. Parivaljakko tarkkaili täyden vuodenkierron ajan huuhkajien elämää eräällä Hyypiänmäeksi kutsutulla vuorella. Asuupa vuorella muitakin eläimiä huuhkajien lisäksi; osansa tarkkailusta saavat niin mäyrät, supikoirat kuin ketutkin.

Pöllöjen sielunmaisemasta ei juurikaan tiedetä. Mystisyyden verho on kietonut nämä isot linnut viittansa suojiin kansan tarinoidessa mitä erilaisimpia uskomuksiaan. Vaikka Willamo ja Vuorinen pääsevätkin huuhkajien kanssa "tutuiksi", eivät pöllöt paljasta kaikkein suurimpia salaisuuksiaan ja mystisyyden verho pysyy edelleen tiukassa. Hyvä niin. Pieni mystisyyden aura ympäröi itse kirjaakin hämärine ja tunnelamallisine kuvineen, mikä osaltaan lisää lukunautintoa. Vuoden poikasilla on hyvät oltavat, sillä ruokaa on ympäristössä yli riittävän tarpeen, siksi vuosikin oli vallan otollinen pöllöjen kuvaamiseen. Luontokuvat ovat hienoja ja sommitteluun kuvien ja tekstin välillä on saatu oivallinen balanssi. Varmasti vuoden 2008 parhaita luontokirjoja.

9½/10

Maahenki [2008]

200 sivua

Nukku-Matti - Suuri unitieto [1988]

Wil Huygenin kertoma ja Rien Poortvlietin kuvittama Nukku-Matti on jatkoa jokseenkin legendaarisille parivaljakon tonttukirjoille. Suuri tonttukirja sekä tonttujen kutsu ovat näiden hollantilaisten veikkosten klassikkoteoksia, joissa esitellään tonttujen maailmaa kaikkine arkiaskareineen, juhlineen ja vaaroineen. Nyt tarkastelussan on kuitenkin hieman vähemmälle huomiolle jäänyt opus, joka kertoo Nukku-Matin salaisista puuhista.

Taasen kerran ovat ystävämme olleet vaellusretkellä, tällä kertaa vuoristoseudulla. Sattumien kautta he törmäävät Pyrymuoriin, joka paljastaa kaikki Nukku-Matin, tuon maineikkaan unentuojan salaisuudet.

Se, että kirja on jäänyt tonttukirjojen varjoon ei ole mikään ihme, sillä tämä on huomattavasti lyhyempi eivätkä Nukku-Matin salaisuudet ole niin kiinnostavia kuin tonttujen. Poortvlietin kuvitus on kuitenkin jälleen kerran erittäin tasokasta.

7½/10

WSOY [1989]

121 sivua